"Monsieur"; virkahti Mazarin Portokselle, "mitä te tekisitte, jos koko väkijoukko ryntäisi päällemme?"
"Tappaisin heitä kiireen kautta, monseigneur", vastasi Portos.
"Hm", huomautti Mazarin, "niin urhoollinen ja väkevä kuin olettekin, ette kuitenkaan voisi surmata kaikkia."
"Se on totta", myönsi Portos kohoutuen jalustimissa, voidakseen paremmin nähdä mittaamattoman väkimeren yli, "se on totta, niitä on tavaton liuta."
— Luulen sentään, että pitäisin paremmin tuosta toisesta, — päätteli
Mazarin.
Ja hän vetäytyi vaunujen perimmäiseen soppeen.
Kuningattarella ja hänen ministerillään oli tosiaan syytä olla jonkun verran levottomia, ainakin jälkimmäisellä. Väkijoukko alkoi meluta, vaikka se ulkonaisesti säilytti kunnioituksensa ja myötätuntoisuutensakin kuningasta ja hallitsijatarta kohtaan. Kuului sitä kumeata kohua, joka meren ulapalla ennustaa myrskyä ja väkijoukossa mellakkaa.
D'Artagnan kääntyi muskettisotureihin ja antoi silmäniskulla tälle urhealle valiojoukolle selvästi ymmärrettävän merkin, jota yleisö ei voinut havaita.
Ratsujen rivit sulkeutuivat, ja miesten parvessa näkyi liikehtimistä.
Barrière-des-Sergentsin luona oli pysähdyttävä; saattueen etunenässä ratsastanut Comminges peräytyi kuningattaren vaunujen luo. Kuningatar kysyi d'Artagnanin neuvoa katseellaan; d'Artagnan vastasi hänelle samalla kielellä.