Kumpaisellakin joukolla oli päällikkö, joista toinen ei nähtävästi kuulunut tavalliseen kansanjoukkoon, vaan kerjäläisten kunnianarvoisaan ammattikuntaan, ja toinen oli helposti tunnettavissa aatelismieheksi, vaikka hän yrittikin jäljitellä alemman kansan käytöstapaa.
Molemmat toimivat ilmeisesti saman suunnitelman mukaan.
Tuli kiivas yhteentörmäys, joka tuntui kuninkaallisissa vaunuissa asti; sitten kohosi ilmoille tuhansia huutoja yhtämittaisena pauhuna, jossa eroitti pari kolme musketinlaukausta.
"Tänne, muskettisoturit!" huusi d'Artagnan.
Suojelusvartio jakautui kahdeksi osastoksi; toinen vaunujen oikealle, toinen vasemmalle puolelle, kokoontuen d'Artagnanin ja Portoksen ympärille.
Sitten alkoi käsirysy, — sitä kamalampi, kun sillä ei ollut mitään tarkoitusperää, sitä surkeampi, kun ei tiedetty, minkä tai kenen puolesta oteltiin.
Tuon väkijoukon rynnäkkö oli hirvittävä kuten kaikkikin kansanmetelit; harvalukuiset muskettisoturit, joiden rivit oli murrettu, eivät voineet käännellä hevosiaan ja alkoivat juuttua ahdinkoon tikahtamattomiksi.
D'Artagnan tahtoi laskea alas vaunujen nahkasuojustimet, mutta nuori kuningas ojensi käsivartensa ja sanoi:
"Ei, herra d'Artagnan, tahdon nähdä."
"Teidän majesteettinne tahtoo nähdä?" vastasi d'Artagnan; "no, katsokaa siis!"