"No niin, veikkonen", tuumi d'Artagnan, "järkeilysi tarttuu tosiaan minuunkin, enkä nyt tiedä, mikä hupsu kunnianhimo minua yllyttikään. Minulla on toimi elannokseni; kun Tréville-parka kuolee, — ja hän vanhenee päivä päivältä, — voi minusta tulla kapteeni. Sehän on varsin sievä komentosauva gascognelaiselle aatelisjunkkarille, ja minä tunnen mieltyväni kohtuulliseen, mutta jokapäiväiseen leipään. Sen sijaan että lähtisin seikkailemaan, otankin vastaan Portoksen kutsumuksen; menen hänen maatiloilleen metsästämään. Tiedäthän, että Portoksella on tiluksia?"
"Kyllä, hyvin! Kymmenen lieuen ala metsiä, rämeitä ja laaksoja; hän on vuorten ja tasankojen valtias ja käräjöitsee lääninherran oikeuksista Noyonin piispan kanssa."
— Hyvä! — tuumi d'Artagnan itsekseen; — sitä juuri halusinkin tietää. Portos on siis Picardiessa.
Hän lisäsi ääneen:
"Ja hänellä on jälleen entinen nimensä du Vallon?"
"Siihen on liitetty de Bracieux erään maatilan mukaan, joka on totisesti ollut vapaaherrallinen kartano."
"Saammekin kai siis nähdä Portoksen vielä paroonina."
"Sitä en epäile; ja paroonitar Portoksesta tulee ihan verraton."
Ystävykset purskahtivat nauruun.
"Et siis tahdo siirtyä Mazarinin puolelle?" alotti jälleen d'Artagnan.