"Meidän on siis lähdettävä sotaan?"
"Niin, ei muukaan auta!"
"Ketä vastaan?"
"Oletko tarkannut politiikkaa, hyvä ystävä?"
"Minäkö? En ollenkaan."
"Oletko Mazarinin vai ruhtinaitten puolella?"
"Minäkö? En kenenkään."
"Toisin sanoen olet meidän miehiämme. Hyvä juttu, Portos-veikkonen, — sellaisesta asemasta pääsee parhaiten luomaan onnensa. No niin, hyvä ystävä, sanonpa siis sinulle, että tulen kardinaalin asialla."
Näillä sanoilla oli Portokseen sama teho kuin olisi hän vielä elänyt 1640-luvulla ja kuin olisi ollut kysymys todellisesta kardinaalista.
"Vai niin", kummeksui hän, "mitä voi hänen ylhäisyytensä tahtoa minusta?"