Ystävykset syleilivät toisiaan sydämellisesti. D'Artagnan puristi Raoulin kättä, otti Atokselta lupauksen, että tämä kävisi tervehtimässä häntä, jos saapuisi Pariisiin, ja muussa tapauksessa kirjoittaisi hänelle, ja nousi sitten ratsaille. Ainiaan säntillinen Planchet istui jo satulassa.
"Ettekö tule mukaan?" virkkoi d'Artagnan hymyillen Raoulille; "ratsastan Bloisin kautta."
Raoul kääntyi Atokseen, joka pidätti hänet melkein huomaamattomalla merkillä.
"En, monsieur", vastasi nuorukainen, "minä jään herra kreivin luo."
"Hyvästi siis, hyvät ystävät!" toivotti d'Artagnan, vielä kerran puristaen heidän kättänsä; "Jumalan haltuun! kuten aina sanoimme, kun erisimme kardinaali-vainajan aikana."
Atos viittasi kädellään, ja Raoul kumarsi. D'Artagnan ja Planchet lähtivät taipaleelle.
Kreivi seurasi heitä katseellaan, käsi tuettuna nuorukaisen olkapäähän, tämä kuin oli melkein hänen mittaisensa; mutta niin pian kun he olivat kadonneet muurin taakse sanoi kreivi:
"Raoul, lähdemme tänä iltana Pariisiin."
"Mitä!" huudahti nuorukainen ja vaaleni.
"Voit esittää minun hyvästini ja omasikin madame de Saint-Remylle.
Odotan sinua tänne kello seitsemäksi."