Herttua kiitti herra de Chavignyä, joka siten oli hyväntahtoisesti varustanut hänet uudella piirustuspaperilla, ja jakoi nyt huoneensa osastoihin sekä määräsi kunkin tällaisen alan kuvattavaksi jonkun piirteen kardinaali Mazarinin elämästä.
Ensimmäisen piti esittää illustrissimo facchino Mazarini saamassa selkäänsä kardinaali Bentivogliolta, jonka palvelijana hän oli ollut.
Toisella alalla oli illustrissimo facchino Mazarinin esitettävä Ignacio de Lyolan osaa samannimisessä murhenäytelmässä.
Kolmannen osan piti osoittaa illustrissimo facchino Mazarini varastamassa pääministerin salkun herra de Chavignyltä, tämän jo luullessa saaneensa sen käsiinsä.
Lopuksi oli neljäs tarkoitettu näyttämään illustrissimo facchino Mazarini kieltämässä Ludvig XIV:n kamaripalvelijalta Laportelta puhtaat hurstit sillä selityksellä, että Ranskan kuninkaan ei tarvinnut vaihtaa liinaisia vuodevaatteitaan useammin kuin kolmin kuukausin.
Kaikki olivat suurisuuntaisia sommitelmia, jotka ehdottomasti osoittautuivat vangin lahjoille ylivoimaisiksi; hän tyytyykin piirustamaan vain kehysviivat ja valaisemaan niitä alikirjoituksilla.
Mutta nämä ruudut ja alikirjoitukset antoivat herra de Chavignylle kylliksi kiukustumisen aihetta; hän ilmoitutti herra de Beaufortille, että jollei tämä luopuisi suunnittelemiensa piirrosten suorittamisesta, riistettäisiin häneltä siihen sopivat välineet. Herra de Beaufort vastasi, että kun hänen ei annettu ase kädessä luoda mainettaan, tahtoi hän päästä kuuluisaksi taiteilijana, ja kun hänestä ei voinut koitua Bayardia tai Trivulciota, tahtoi hän tulla Michelangeloksi tai Rafaeliksi.
Eräänä päivänä, kun herra de Beaufort käyskenteli vankilan pihalla, korjattiin hänen huoneestaan pois sekä puut että myöskin hiilet ja tuhka, niin että hänellä palatessaan ei ollut ainoatakaan piirustimeksi kelpaavaa esinettä.
Herra de Beaufort noitui ja melusi sekä valitti, että hänet tahdottiin jättää kuolemaan kylmän ja kosteuden menehdyttämänä kuten Puylaurens, marski Ornano ja Vendômen suurpriori. Siihen vastasi herra de Chavigny, että jos hän lupaisi olla puuttumatta historiamaalauksiin, annettaisiin hänelle heti takaisin puut ja kaikki polttotarpeet. Herra de Beaufort ei tahtonut luvata mitään, ja lopun talvea pysyi hänen huoneensa lämmittämättömänä.
Eikä sillä hyvä: kun hän kerran taas liikkui ulkosalla, raapittiin piirustelmat pois, ja huone oli nyt jälleen puhtaan valkoinen, ilman mitään taiteellisuuden merkkejä.