Hän mietti tuokion, mutta pohdinnan tulokseksi jäi, että kun hän sai tilata ruuan ja viinin, ei tarvinnut pelätä mitään jauhetta piristettävän ruokaan tai mitään nestettä sekoitettavan viiniin. Hänen juottamisensa humalaan ei toki voinut olla herttuan aikomuksena; hän hymyili sille ajatuksellekin. Sitten pälkähti hänen päähänsä aatos, mikä pelasti hänet kaikesta pulasta.
Herttua tarkkaili levottomasti La Raméen tuumittelua sikäli kuin hänen kasvojensa ilme paljasti sen suuntaa; mutta vihdoin kirkastuivat päällysmiehen kasvonpiirteet.
"No", kysyi herttua, "käykö se laatuun?"
"Kyllä, monseigneur, yhdellä ehdolla."
"Millä ehdolla?"
"Että Grimaud tarjoilee pöydässä."
Mikään ei voinut sattua prinssille paremmin.
Kuitenkin oli hänellä kylliksi malttia antaakseen kasvoilleen hyvin nureksivan sävyn.
"Hornaan se Grimaud!" huudahti hän; "hän pilaa koko juhlan."
"Minä käsken hänen seistä teidän korkeutenne tuolin takana, ja kun hän ei hiisku halaistua sanaa, ei teidän korkeutenne näe eikä kuule häntä ja voi vähällä vaivalla kuvitella, että hän on sadan lieuen päässä."