"Voi", huoahti madame de Chevreuse keveästi kohauttaen silmäkulmiaan, kuten hänellä oli tapana, "siitä saakka ovat asiat suuresti muuttuneet!"
"Ja kuningatar oli oikeassa", jatkoi Atos, "sillä ompelijatar oli häneen sydämestään kiintynyt, siinä määrin, että hän toimi välittäjänä hallitsijattaren ja tämän veljen — Espanjan kuninkaan — kesken."
"Mitä nykyään katsotaan hänelle suureksi rikokseksi", huomautti herttuatar.
"Niin kiintynyt", pitkitti Atos, "että kardinaali — todellinen kardinaali, se toinen — eräänä päivänä päätti vangituttaa Marie Michon-poloisen ja lähettää hänet Lochesin linnaan. Onneksi ei hanketta voitu ajaa niin salassa, ettei se olisi tullut tunnetuksi; tapaus oli otettu ennakolta lukuun: jos Marie Michonia uhkasi vaara, lähettäisi kuningatar hänelle vihreään samettiin sidotun rukouskirjan."
"Aivan oikein, monsieur! Te olette saanut tarkkoja tietoja."
"Eräänä aamuna saapui vihreä kirja, sen toi hänelle Marcillacin ruhtinas. Ei ollut aikaa menetettävänä. Onneksi soveltui Marie Michonille ja hänen Kitty-nimiselle kamarineidolleen erittäin hyvin miehinen asu. Ruhtinas hankki Marie Michonille herrasmiehen puvun, ja Kitty sai lakeijan livreijan. Kahden kelpo ratsun selässä jättivät pakolaiset pikaisesti Toursin, suuntasivat kulkunsa Espanjan rajaa kohti, vapisivat vähäisimmästäkin melusta, ratsastivat ainoastaan sivuteitä, kun eivät uskaltaneet käyttää valtamaantietä, ja turvausivat vieraanvaraisuuteen, kun eivät tavanneet ravintolaa."
"Niin, tosiaan, juuri niin oli asian laita!" huudahti herttuatar lyöden kätensä yhteen. "Olisi totisesti ihmeellistä…"
Hän pidättyi.
"Jos minä seuraisin molempia pakolaisia heidän matkansa päähän asti?" tokaisi Atos. "Ei, madame, siinä määrin en tahdo tuhlata aikaanne; me saatamme heitä ainoastaan pieneen limousinilaiseen kylään, joka sijaitsee Tullen ja Angoulêmen välillä, pieneen kylään nimeltä Roche-l'Abeille."
Madame de Chevreuse huudahti kummastuksesta ja katseli Atosta niin hämmästelevin ilmein, että vanhan muskettisoturin täytyi hymyillä.