"Mikään ei ole helpompaa, madame. Muuan herrasmies, joka oli itse saanut suoritettavakseen tärkeän tehtävän, vetosi tuntia aikaisemmin pappilan vieraanvaraisuuteen, ja samassa kutsuttiin pappi erään kuolevan luo, joten hän poistui talostaan ja kylästäkin koko yöksi. Hengenmies luotti rajattomasti vieraaseensa, joka muuten oli aatelismies, luovuttaen hänelle talonsa, ateriansa ja huoneensa. Kelpo abbén vieraalta siis, eikä abbélta itseltään, oli Marie Michon pyytänyt yösijaa."
"Ja tuo herrasmies, tuo vieras, ritari, joka oli tullut hänen edellään…?"
"Olin minä, kreivi de la Fère", ilmoitti Atos nousten seisaalle ja kunnioittavasti kumartaen Chevreusen herttuattarelle.
Herttuatar hämmästyi ja puhkesi sitten äkkiä nauramaan.
"Onpa tuo tosiaan peräti hullunkurista", hän sanoi, "ja Marie Michonin hupakko tapasi parempaa kuin toivoikaan. Istuutukaa, hyvä kreivi, ja lopettakaa kertomuksenne."
"Minun on enää vain syytettävä itseäni, madame. Olen jo sanonut, että matkustin kiireellisellä asialla; päivän sarastaessa menin hiljaa ulos huoneesta ja jätin viehkeän seuralaiseni suloiseen uinailuun. Eteishuoneessa nukkui hänen saattolaisensa, pää nojautuneena lepotuolin selkämykseen, kaikin puolin emäntänsä arvoisena. Hänen sievät kasvonpiirteensä herättivät huomiotani; lähestyessäni tunsin pikku Kittyn, jonka Aramis-ystävämme oli toimittanut hänen palvelukseensa. Sillä tavoin sain tietää, että kaunis matkalainen oli…"
"Marie Michon", tokaisi de madame Chevreuse.
"Aivan … Marie Michon", jatkoi Atos. "Lähdin sitten talosta, menin alas talliin, tapasin hevoseni satuloittuna ja lakejani varustautuneena; me ratsastimme pois."
"Ja te ette ole sen koommin käynyt siinä kylässä?" kysyi madame de
Chevreuse vilkkaasti.
"Vuotta myöhemmin, madame."