"Niin, minä ymmärrän, että teidänlaisenne nuori sotilas tahtoisi mielellään palvella tuollaisen kenraalin alaisena; mutta malttakaahan … itse en ole hyvissä väleissä hänen kanssaan sen johdosta, että anoppini, madame de Montbazon, on joutunut epäsopuun madame de Longuevillen kanssa; mutta Marcillacin ruhtinaan välityksellä … tosiaan, kreivi, sitä tietä se käykin päinsä. Marcillacin ruhtinas on vanha ystäväni; hän suosittelee nuorta ystäväämme madame de Longuevillelle, ja tämä antaa hänen viedäkseen suosituskirjeen veljelleen, joka rakastaa sisartaan niin hellästi, että ehdottomasti tekee heti kaikki, mitä tämä häneltä pyytää."
"No sehän käy oivallisesti", huomautti kreivi. "Rohkenisinko minäkin nyt pyytää teitä noudattamaan mitä suurinta nopeutta? Minulla on erityisiä syitä toivomukseen, että varakreivi ei huomisiltana enää ole Pariisissa."
"Tahdotteko toimittaa tietoon, herra kreivi, että te harrastatte hänen menestystään?"
"Hänen tulevaisuudelleen olisi kenties parempi, jos ei saataisi koskaan tietää, että hän on minua tuntenutkaan."
"Voi, monsieur!" huudahti nuori mies.
"Te tiedätte, Bragelonne", huomautti kreivi, "että minä en milloinkaan toimi aiheettomasti."
"Kyllä, monsieur", vastasi nuorukainen, "minä tiedän, että teitä johtaa mitä suurin viisaus, ja minä tottelen teitä, niinkuin olen tottunut tekemään."
"No niin, kreivi, luovuttakaa hänet minulle", sanoi herttuatar; "lähetän kutsun Marcillacin ruhtinaalle, joka onneksi parhaillaan oleskelee Pariisissa, ja minä en päästä häntä ennen kuin asia on päätetty."
"Hyvä on, herttuatar, kiitän tuhannesti. Minulla on itselläni useita käyntejä tehtävänä tänään, ja tullessani takaisin noin kuudeksi illalla odotan varakreiviä hotellissa."
"Mitä teette illemmalla?"