Ei ole ilmehikkäämpiä kasvoja kuin todellisen herkuttelijan, kun hän istuu hyvän pöydän ääressä. Niinpä kuvastivatkin La Raméen kasvonpiirteet täydellistä autuutta, kun hän Grimaudin kädestä vastaanotti liemilautasen.
Herttua katseli häntä myhäillen.
"Ventre-saint-gris, La Ramée", hän huudahti, "tiedättekö, että jos minulle tällähaavaa sanottaisiin Ranskassa jonkun olevan onnellisempi mies kuin te, en sitä ottaisi uskoakseni!"
"Ja te olisitte totta tosiaan oikeassa, monseigneur", tunnusti La Ramée. "Minä myönnän, että nälissäni en tiedä mitään mieluisampaa näkyä kuin kunnollisesti katetun pöydän, ja kun lisäksi", jatkoi La Ramée, "siinä pöydässä isännöitsee suuren Henrikin pojanpoika, käsitätte kyllä, monseigneur, että siten suotu kunnia tekee nautinnon kaksinkertaiseksi."
Prinssi kumarsi nyt vuorostaan, ja huomaamaton hymy valahti Grimaudin kasvoilla, tämän pysytellessä La Raméen takana.
"Hyvä herra La Ramée", sanoi herttua, "tosiaankaan ei kukaan osaa lausua kohteliaisuutta niin luontevasti kuin te."
"Ei, monseigneur", väitti La Ramée täydestä sydämestään, "ei, minä sanon ainoastaan, mitä ajattelen, ja mitään kohteliaisuutta en sillä tavoita."
"Olette siis todellakin kiintynyt minuun?" kysyi prinssi.
"Niin", vakuutti La Ramée, "joutuisin ihan lohduttomaksi, jos teidän korkeutenne jättäisi Vincennesin."
"Eriskummainen tapa miellytyksenne osoittamiseksi!" (Prinssi tahtoi sanoa: mieltymyksenne.)