"Minä kuuntelen", sanoi La Ramée, heittäytyen taaksepäin nojatuolissaan, kohottaen lasinsa ja siristäen silmäänsä tarkastaakseen sen sisältöä valoon päin.
Herttua vilkaisi seinäkelloon. Se oli vielä kymmentä minuuttia vailla seitsemän.
Grimaud asetti piirakan prinssin eteen, joka otti hopeateräisen veitsensä, viiltääkseen sillä irti kannen, mutta La Ramée pelkäsi, että kaunis laitos saattaisi siitä vahingoittua ja ojensi vangille teräsveitsensä paremmaksi työkaluksi.
"Kiitos, La Ramée", sanoi herttua, ottaen veitsen.
"No, monseigneur", kysyi päällysmies, "se verraton pakokeino?"
"Sanonko sen", aloitti herttua, "johon parhaiten luotin, — jota olin päättänyt käyttää ensimmäiseksi?"
"No, se juuri", vastasi La Ramée.
"No niin", jatkoi herttua, toisella kädellään kovertaen piirakkaa ja toisella kieputtaen veistänsä, "ensiksikin toivoin saavani kaitsijakseni kunnon miehen, kuten te olette, herra La Ramée."
"Hyvä!" virkkoi La Ramée; "se teillä jo on, monseigneur. Edelleen?"
"Niin, siitä onnittelen itseäni."