Vaitiolon jälkeen, joka oli toden teolla varsin pitkällinen, mutta tuntui Rochefortista vuosisadalta, otti Mazarin eräästä paperitukusta avoimen kirjeen ja näytti sitä aatelismiehelle:
"Olen tässä avannut kirjeen, jossa te pyydätte vapauttanne, herra de
Rochefort. Olette siis vankilassa?"
Rochefort hätkähti kysymyksestä.
"Minusta tuntui siltä", virkkoi hän, "että teidän ylhäisyytenne tiesi sen paremmin kuin kukaan."
"Minäkö? En suinkaan. Bastiljissa on vielä joukko vankeja herra de
Richelieun ajoilta sellaisia, joiden nimeäkään en tiedä."
"Mutta minun laitani on toisin, monseigneur! Minun nimeni te tiesitte, koska minut teidän ylhäisyytenne käskystä siirrettiin Châteletista Bastiljiin."
"Niinkö arvelette?"
"Olen siitä varma."
"Niin, tosiaankin luulen jo muistavani; ettekö te aikananne kieltäytynyt matkustamasta kuningattaren asialla Brysseliin?"
"Vai niin!" virkahti Rochefort; "siinäkö se todellinen syy onkin? Sitä olen etsinyt jo viisi vuotta. Mikä tomppeli olenkaan, kun en ole sitä koskaan arvannut!"