"Nuori mies on oikeassa; tuotakoon vanki tänne."
Sillävälin vei prinssi de Guichen syrjään ja kysyi häneltä, millä tavoin vanki oli saatu ja kuka tuo nuori mies oli.
"Monsieur", lausui prinssi jälleen kääntyen Raouliin, "minä tiedän, että teillä on kirje sisareltani, madame de Longuevilleltä; mutta huomaankin teidän mieluummin tahtoneen suositella itseänne antamalla minulle hyvän neuvon."
"Monseigneur", vastasi Raoul punastuen, "en tahtonut keskeyttää teidän korkeuttanne, ollessanne niin tärkeässä keskustelussa kreivin kanssa. Mutta tässä on kirje."
"Hyvä", virkkoi prinssi, "sen voitte jättää minulle sittemmin. Tuossa tulee vanki; käykäämme käsiksi tärkeimpään."
Samassa tuotiinkin huoneeseen vanki. Hän oli niitä vielä tähän aikaan käytettyjä palkkasotureita, jotka möivät verensä ostajille ja kuluttivat koko ikänsä sotaharjoituksiin ja rosvouksiin. Kiinni jouduttuaan hän ei ollut hiiskunut sanaakaan; siksipä ei edes tiedetty, mihin kansallisuuteen hän kuului.
Prinssi katseli häntä peräti epäluuloisesti.
"Mikä sinä olet miehiäsi?" hän kysyi.
Vanki vastasi joitakuita sanoja vieraalla kielellä.
"Vai niin, hän kuulostaa espanjalaiselta. Puhutteko te espanjankieltä, de Grammont?"