Loordi Winterin hevonen ja lakeija odottivat portilla. Mietteissään ja tuon tuostakin kääntyen silmäilemään Louvren hiljaista ja synkkää julkipuolta lähti Winter nyt asuntoonsa. Silloin näki hän ratsumiehen ikäänkuin irtautuvan muurista ja alkavan seurata jonkun matkan päässä; hän muisti huomanneensa melkein samanlaisen varjon, ratsastaessaan ulos Palais-Royalista.
Loordi Winterin lakeija, joka tuli muutamaa askelta taampana, katseli myös ratsastajaa levottomasti.
"Tony!" sanoi loordi antaen palvelijalle merkin lähestyä.
"Tässä olen, mylord."
Ja lakeija ratsasti nyt ihan herransa vieressä.
"Oletko pitänyt silmällä tuota miestä, joka seuraa meitä?"
"Kyllä, mylord."
"Kuka hän on?"
"En tiedä, mutta hän on pysytellyt teidän armollisuutenne jäljillä Palais-Royalista asti; hän pysähtyi Louvren luo ja odotti, kunnes teidän armollisuutenne tuli ulos, jolloin hän lähti sieltäkin saattamaan teitä."
— Joku kardinaalin kätyri, — virkkoi Winter itsekseen; — enpä ole huomaavinanikaan hänen vakoiluansa.