"Hän on kieltäytynyt", sanoi kuningatar.
Ystävykset vaihtoivat keskenään halveksivan hymyn.
"Ja mitä pitää meidän nyt tehdä, madame?" kysyi Atos.
"Tunnetteko mitään sääliä näin raskaan kohtalon johdosta?" sanoi kuningatar liikuttuneena.
"Minulla on kunnia kysyä teidän majesteetiltanne, mitä toivotte, herra d'Herblayn ja minun tekevän palvelukseksenne; me olemme valmiit."
"Voi, monsieur, teillä on tosiaan jalo sydän!" huudahti kuningatar kiihkeän kiitollisesti, loordi Winterin katseen näyttäessä lausuvan hänelle: "Enkö mennyt takuuseen heistä?"
"Mutta te, monsieur?" virkkoi kuningatar Aramiille.
"Madame", vastasi tämä, "kaikkialle, minne kreivi menee, vaikkapa kuolemaan, seuraan minä häntä syytä kysymättä, mutta kun on palveltava teidän majesteettianne", lisäsi hän katsahtaen kuningattareen kaiken nuoruudenaikaisen viehättelynsä saaneena, "silloin riennän kreivin edelle."
"No niin, messieurs", puheli kuningatar, "koska todellakin tahdotte omistaa palveluksenne koko maailman hylkäämälle onnettomalle valtiattarelle, niin kuulkaa, mitä voitte tehdä hyväkseni. Kuningas on muutamien aatelismiesten kanssa, jotka hän joka päivä pelkää menettävänsä, avuttomana skotlantilaisten keskellä, joita hän epäilee, vaikka hän itse on skotlantilainen. Loordi Winterin lähdettyä hänen luotansa en saa rahtuakaan rauhaa, messieurs. No niin, pyydän paljon, kenties liikaa, sillä minulla ei ole oikeutta pyytää yhtään mitään: lähtekää Englantiin, yhtykää kuninkaaseen, ruvetkaa hänen ystävikseen, suojelusvartiokseen, — seuratkaa häntä taistelussa, ympäröikää häntä kotona, missä väijytykset joka päivä uhkaavat häntä paljoa vaarallisempina kuin kaikki sodan vaihtelut, ja tekemänne uhrauksen hyvitykseksi en lupaa palkita teitä, sillä se sana luullakseni tuntuisi teistä loukkaavalta, vaan rakastaa teitä kuin veljiä ja pitää teitä kaikkein suurimmassa arvossa puolisoni ja lasteni jälkeen, sen vannon kautta taivaan!"
Ja kuningatar kohotti hitaasti ja juhlallisesti katseensa taivasta kohti.