"Mahdotonta", epäsi Comminges; "määräys on selvä ja heti toimeenpantava."
"Mahdotontako!" huudahti Louvières; "varokaa ahdistamasta meitä epätoivoon, monsieur!"
"Mahdotontako!" kirkaisi kimakka ääni huoneen perältä.
Comminges kääntyi katsomaan ja näki muori Nanetten vihasta hehkuvat silmät, tämän seistessä varsiluuta ojolla.
"Hyvä Nanette, pysykää rauhallisena", sanoi Broussel, "minä pyydän."
"Minäkö pysyisin rauhallisena, kun isäntäni vangitaan, — köyhän kansan tuki, vapauttaja ja isä! Kyllä kai! Hyvin te minut tunnettekin… Menettekö tiehenne?" hän tiuskasi Commingesille.
Comminges hymyili.
"Kuulkaa nyt, monsieur", hän virkkoi Brousseliin kääntyen, "vaientakaa tuo nainen ja seuratkaa minua."
"Minutko vaiennettaisiin! minut!" ärjyi Nanette; "jopa jotakin! Siihen tarvittaisiin toisenlainen lintu kuin tuollainen hovihippiäinen! Saattepa nähdä."
Ja muori Nanette ryntäsi ikkunaan, avasi sen ja kirkui niin vihlovalla äänellä, että se kuului Notre-Dameen asti: