"D'Artagnaniako? Malttakaahan — kyllä, nimi on minulle tosiaan tuttu D'Artagnan, muskettisoturi, joka rakasti erästä hovinaistani, viatonta poloista, joka kuoli myrkytettynä minun tähteni."
"Siinäkö kaikki?" kysyi Mazarin.
Kuningatar silmäili kardinaalia kummeksuen.
"Mutta, monsieur", virkkoi hän, "luulenpa teidän tahtovan toimittaa minun kanssani kuulustelun?"
"Jolloin te joka tapauksessa", huomautti Mazarin ainiaan pehmoisella äänellään ja ikuinen hymynsä huulillaan, "vastaatte ainoastaan mielenne mukaan."
"Selittäkää tarkoituksenne selvemmin, monsieur, niin minäkin annan valaisevampia vastauksia", pyysi kuningatar alkaen käydä kärsimättömäksi.
"No niin, madame", sanoi Mazarin kumartaen, "minä toivoisin teidän jakavan kanssani ystävänne, niinkuin minä olen tehnyt teidät osalliseksi siitä pikku uutteruudesta ja kyvystä, mitä kaitselmus on minulle suonut. Asemamme on pulmallinen; meidän täytyy ryhtyä voimakkaihin toimenpiteisiin."
"Taaskin!" sanoi kuningatar; "minä luulin, että asia oli ratkaistu herra de Beaufortin poistamisella."
"Niin, te näitte ainoastaan vuolteen, joka uhkasi kukistaa kaikki; te ette tarkannut tyyntä vettä. Meillä on Ranskassa kuitenkin sananlasku tyynestä vedestä."
"Edelleen", pyysi kuningatar.