"Tulin, mutta laskeusin maahan puolustamaan herra de Commingesia, ja hevoseni on viety. Kas, tuolla se onkin!"
Samassa ilmestyikin näkyviin Raoulin hevonen, ratsastajanaan Friquet, joka karautti neliä ohitse, heilutellen neliväristä lakkiaan ja luikaten:
"Broussel! Broussel!"
"Hei! Seis, vintiö!" huusi d'Artagnan; "tänne se hevonen!"
Friquet kuuli kyllä, mutta hän ei ollut kuulevinaan, vaan yritti pitkittää ratsastustansa.
D'Artagnanin teki ensi hetkenä mieli karauttaa veitikan perässä, mutta hän ei tahtonut jättää Raoulia yksikseen; hän tyytyi senvuoksi sieppaamaan kotelostansa pistoolin ja virittämään hanan.
Friquetilla oli nopea katse ja tarkka korva; hän näki d'Artagnanin liikkeen, kuuli hanan napsahduksen ja pysähdytti äkkiä ratsunsa.
"Kas, tekö siinä, herra upseeri!" hän huudahti lähestyen d'Artagnania; "olipa hyvä, että tapasin teidät."
D'Artagnan tähysti veitikkaa tiukasti ja tunsi hänet pikku tarjoilijaksi Rue de la Calandren varrelta.
"Vai niin, sinäkö se oletkin, vekkuli", hän virkkoi; "tules tänne."