Jäätyään yksikseen avasi kardinaali käytävän oven ja siirtyi sitten eteishuoneeseen. D'Artagnan nukkui väsyneenä lavitsalla.
"Herra d'Artagnan!" virkkoi hän hiljaa.
D'Artagnan ei hievahtanut.
"Herra d'Artagnan!" virkkoi hän kovemmin.
D'Artagnan nukkui yhä.
Kardinaali astui hänen luokseen ja kosketti hänen olkapäätänsä sormenpäällä.
Tällä kertaa hätkähti d'Artagnan, havahtui ja kavahti heti jaloilleen kuin aseissa oleva soturi.
"Tässä olen", hän sanoi, "kuka kutsuu minua?"
"Minä", vastasi Mazarin mitä leppeimmin hymyillen.
"Pyydän anteeksi teidän ylhäisyydeltänne", puolustausi d'Artagnan, "mutta minä olin niin väsyksissä…"