"Niin, niin, sotaa", vastasi Itävallan Anna; "niin, minä tahdon hävittää tämän kapinallisen kaupungin tuhaksi, verellä tahdon sammuttaa tulen, kamala esimerkki ikuistakoon rikoksen ja rangaistuksen. Pariisi, minä vihaan, inhoan sinua!"
"Hiljaa, hiljaa, Anna, jopa olette verenhimoinen! Pitäkää varanne, me emme nyt elä Malatestain ja Czastruccio Castracanien aikoja; te panette vaaraan päänne, kaunis kuningattareni, ja se olisi suuri vahinko."
"Laskette leikkiä."
"Varsin vähän. On vaarallista käydä sotaa kokonaista kansakuntaa vastaan: katsokaa lankoanne Kaarlo-kuningasta, hän on peräti pahassa pinteessä."
"Me olemme Ranskassa, ja minä olen espanjatar."
"Sitä pahempi, per Baccho, sitä pahempi! Soisin mieluummin olevanne ranskalainen ja itseni samaten; silloin vihattaisiin meitä molempia vähemmin."
"Hyväksytte kuitenkin esitykseni?"
"Kyllä, jos näen hankkeen mahdolliseksi."
"Se on mahdollinen, sanon teille; valmistautukaa vain matkalle."
"Minäkö! Olen aina lähtövalmis, mutta tiedättehän että minä en milloinkaan lähde … ja tällä kertaa en luultavasti sen paremmin kuin ennenkään."