"Olipahan aave."
"Ja…"
"Ja minä manasin sen pois."
Sen enempää selittämättä d'Artagnan otti pistooliparinsa takaistuimelta, pisti ne vyöhönsä, kääriytyi viittaansa ja lähti Richelieu-porttia kohti, hän kun ei tahtonut palata samaa tietä kuin oli tullut.
NELJÄSKUUDETTA LUKU
Herra koadjutorin vaunut
Richelieu-portilla tultiin d'Artagnania vastaan, ja kun töyhtöhatusta ja kultanauhaisesta viitasta nähtiin, että hän oli muskettisoturien upseeri, saarrettiin hänet aikeessa pakottaa tulija huutamaan: "Alas Mazarin!" Tämä ensimmäinen mielenosoitus herätti hänessä aluksi rauhattomuutta; mutta saadessaan tietää, mistä oli kysymys, hän huusi niin kaikuvalla äänellä, että vaateliaimmatkin tyytyivät.
Hän seurasi Richelieu-katua ja pohti, millä tavoin hänen oli toimitettava vuorostaan kuningatar kaupungista, sillä ei käynyt ajatteleminenkaan viedä häntä hovivaunuissa. Samassa hän huomasi ajoneuvot madame de Guéménéen rakennuksen portilla.
— Hitto, — hän virkahti itsekseen, — se olisi luvallinen sotajuoni!
Ja hän lähestyi kuomuvaunuja ja silmäili vaununoviin maalattua vaakunaa sekä ajopukilla istuvan miehen livreijaa.