"Otan kyllä lukuun", vastasi Mazarin, "että herra du Vallon tulee mukaanne, — se kunnon aatelismies, sillä teidän jälkeenne, hyvä mosjöö d'Artagnan, hän on totisesti se mies, jota Ranskassa enimmin rakastan ja pidän arvossa."
"Silloin, monseigneur", huomautti d'Artagnan osoittaen kukkaroa, jota Mazarin ei ollut vielä hellittänyt kädestään, "koska niin suuresti rakastatte ja pidätte arvossa häntä, käsittänette myös…"
"No, hänen tähtensä lisään kaksisataa écu'ta."
— Visukinttu! — mutisi d'Artagnan. "Mutta palatessamme", hän lisäsi ääneen, "voinemme ainakin luottaa herra Portoksen parooniuden ja minun kapteenivaltuuteni myöntämiseen?"
"Kautta Mazarinin kunnian!"
— Parempi vakuus olisi minulle enemmän mieleen, — tuumi d'Artagnan itsekseen, virkkaen sitten ääneen:
"Enkö saa ilmaista kunnioitustani hänen majesteetilleen kuningattarelle?"
"Hänen majesteettinsa nukkuu", vastasi Mazarin vilkkaasti, "ja teidän on lähdettävä viipymättä. Hyvästi siis, monsieur!"
"Vielä sananen, monseigneur: jos siellä tapellaan, missä liikun, niin otanko osaa?"
"Noudatatte kaikessa sen henkilön määräyksiä, jonka luokse teidät lähetän."