Gascognelaisenakaan ei d'Artagnan tahtonut yksinään kantaa tämän valheen taakkaa.
"Sen teki", vahvisti Portos yskäisten.
"Oi, antakaa se minulle!" pyysi nuorukainen.
"Ka, juurikaanhan minä sen vielä luin. Olisikohan tuo joutunut hukkaan!
Ai, peijakas, taskustani on pohja revennyt!"
"Voi, niin, monsieur Raoul", tokaisi Mousqueton, "kovasti lohdullinen kirje se oli; herrat lukivat sen minulle, ja minä itkin ilosta."
"Mutta tiedätte ainakin, herra d'Artagnan, missä hän oleskelee?" tiedusti Raoul puolittain rauhoittuneena.
"Ka, tottahan toki", vastasi d'Artagnan; "mutta se on salaisuus."
"Ei toivoakseni minulle?"
"Ei, ei sinulle; kyllä sen sinulle ilmaisen."
Portos katseli d'Artagnania ihmeissään.