"Mutta sinun, d'Artagnan, pitää antaa meille kunniasanasi, että tulet mukaan!" huomautti Atos.
"Sen vannon kautta taivaan!"
"Sovittu!" huudahti Aramis. "Kun ulkoa kajahtaa 'Herra armahda!' me säntäämme ulos, iskemme kumoon kaikki mitä osuu tiellemme, juoksemme hevosten luo, hyppäämme ratsaille ja kannustamme menemään; eikö niin?"
"Aivan."
"Näetkös, Aramis", virkkoi Atos, "olen aina sanonut sinulle, että d'Artagnan on paras meistä kaikista."
"Kas, kohteliaisuuksia!" sanoi d'Artagnan; "silloin minä lähden tieheni. Hyvästi!"
"Ja sinä pakenet kanssamme, niinhän?"
"Se on selvä. Älkää unohtako tunnussanaa: Herra armahda!"
Ja hän astui ulos yhtä huolettomana kuin oli tullutkin, viheltäen jälleen samaa sävelmää siitä kohdasta, mihin oli sen keskeyttänyt.
Sotamiehet pelasivat keskenään tai nukkuivat; kaksi hyräili eräässä nurkassa väärin virttä Super flumina Babylonis.