"Teidän ylhäisyytenne antoi minulle noista ranskalaisista kaksi silloin kun he eivät olleet tehneet muuta rikkomusta kuin olleet aseissa Kaarlo I:n puolesta. Luovuttaisiko teidän ylhäisyytenne nyt, kun he ovat hommanneet valtiopetosta, minulle kaikki neljä?"
"Ottakaa vain", vastasi Cromwell.
Mordaunt kumarsi, huulet julman voitonriemun hymyssä.
"Mutta", virkkoi Cromwell huomatessaan, että Mordaunt aikoi kiittää häntä, "palatkaamme onnettomaan Kaarloon. Kuuluiko väkijoukossa huutoja?"
"Hyvin vähän, ja kaikui myös: 'Eläköön Cromwell'"
"Minne te olitte asettunut?"
Mordaunt tähysti kenraalia tovin ja yritti lukea tämän silmistä, oliko valtiomies kysynyt vain näön vuoksi ja kaikki jo tietäen.
Mutta Mordauntin hehkuva katse ei kyennyt tunkeutumaan Cromwellin silmän tummaan syvyyteen.
"Minulla oli paikka, mistä sain nähdyksi ja kuulluksi kaikki", vastasi
Mordaunt.
Nyt oli Cromwellin vuoro tuijottaa tiukasti Mordauntiin ja tämän tekeytyä tutkimattomaksi. Jonkun sekunnin silmättyään ylipäällikkö käänsi katseensa välinpitämättömästi.