"Hyvä. Olin siis 'Hyveellisten klubissa' ja kuuntelin erään isänmaanystävän puhetta. Kylläpä hän puhui virheellistä kieltä! Kyllä näki, ettei hän ollut saanut kasvatustaan apotti Fortierin luona."
"Jatka vain", lausui Billot, "tiedäthän, että ihminen voi olla hyvä isänmaanystävä, vaikka ei osaa lukea eikä kirjoittaa."
"Se on totta", lausui Pitou. "Äkkiä muuan mies saapui aivan hengästyneenä: 'Voitto', huusi hän, 'voitto! Foulon ei olekaan kuollut. Foulon elää yhä vielä, olen löytänyt hänet!' Kaikki olivat samanlaisia kuin tekin, ei kukaan tahtonut ottaa uskoakseen. Toiset sanoivat: 'Mitä! Foulon?' — 'Niin.' Toiset sanoivat: 'Joutavia!' — 'Joutavia! Älkää niin sanoko.' Toiset sanoivat: 'No, koska kerran olit niin pitkällä, olisi sinun samalla pitänyt löytää hänen vävynsäkin, Berthier.'"
"Berthier!" huudahti Billot.
"Niin, Berthier de Savigny. Kyllähän te tiedätte, se taloudenhoitajamme Compiègnesta, Isidor de Charnyn ystävä."
"Aivan oikein, sama mies, joka oli kaikille perin ankara ja kovin ystävällinen Catherinelle."
"Juuri sama", lausui Pitou, "oikea hirviö, toinen Ranskan iilimato, inhimillinen loka, sivistyneen maailman häpeä, niinkuin Loustalot sanoo."
"Entä sitten, entä sitten!" lausui Billot.
"Aivan oikein", sanoi Pitou, " ad eventum festina — se merkitsee, rakas herra Billot: joudu loppua kohden. Minä siis jatkan. Tämä mies saapui 'Hyveellisten klubiin' aivan hengästyneenä huutaen: 'Olen löytänyt Foulonin, olen löytänyt Foulonin!' Siitäpä syntyi hirveä huuto."
"Hän erehtyi!" sanoi itsepäinen Billot.