Kuinka voisikaan ajatella, että suuri sydän, terävä äly, oikeutettu ylpeys, että kaikki tämä välittäisi tyhjänpäiväisestä tai vähäpätöisestä? Miksi kaunis nainen olisi mustasukkainen? Miksi valta-asemassa oleva nainen olisi mustasukkainen? Miksi älykäs olisi mustasukkainen? Kuinka voisi otaksuakaan, että kaikki tämä välittäisi tyhjänpäiväisestä tai vähäpätöisestä?
Mustasukkainen olento ei ole muuta kuin jahtikoira, joka välinpitämättömälle metsämiehelle näyttää ansat, joita hän ei ollut huomannutkaan.
Charny tiesi, että neiti Andrée de Taverney oli kuningattaren vanha ystävätär, jota aina ennen oli kohdeltu hyvin, joka aina oli saanut etusijan muiden rinnalla. Miksi Marie-Antoinette ei häntä enää rakastanut? Miksi Marie-Antoinette oli hänen tähtensä mustasukkainen?
Hän oli siis huomannut jonkin ihmeellisen kauneussalaisuuden, jota Charny ei ollut löytänyt, ehkä siksi, ettei hän ollut etsinytkään?
Hän oli siis tuntenut, että Charny voisi katsella tätä naista ja että hän kadottaisi jotakin, josta miehen huomio kääntyisi tähän naiseen?
Vai oliko hän ollut huomaavinaan, että Charny ei enää rakastanut häntä yhtä paljon kuin ennen, vaikka ei mikään ulkonainen seikka ollut tätä tunnetta vähentänyt?
Mustasukkaisille ei mikään ole sen kohtalokkaampaa kuin se, että he antavat toisten huomata sydämensä hehkun, jonka tahtoisivat pitää väkevimmässä voimassa.
Kuinka usein tapahtuukaan, että rakastettu olento, kuullessaan moitetta kylmäkiskoisuudesta, huomaa sen kylmäkiskoisuuden, jota hän alkaa tuntea, selvittämättä sitä itselleen.
Ja kun mies huomaa tämän, kun hän tuntee moittimisen aiheutetuksi, niin sanokaa, madame, kuinka monta kertaa olette voinut uudelleen sytyttää riutuvan tulen?
Oi rakastavaisten taitamattomuutta! Tottahan on, että missä on paljon taitavuutta, siellä tuskin koskaan on kylliksi rakkautta.