"Tuo ratsastaja", sanoi hän katsoen vuoroin kuningattareen ja Andréehen, "on tohtori Gilbert."
"Se on totta", sanoi kuningatar sellaisella äänellä, ettei Andréekaan voinut päättää, oliko kuningatar kutsunut hänet ikkunan luo naisellisella tavalla kostaakseen, niinkuin Marie-Antoinette parka toisinaan teki, vai siksi, etteivät hänen valvomisesta ja kyynelistä rasittuneet silmänsä voineet jonkun välimatkan päästä erottaa henkilöitä, joiden tunteminen oli hänelle tärkeätä.
Jäinen vaitiolo tuli tämän kohtauksen päähenkilöiden kesken. Heidän katseensa vain yhä kysyivät ja vastasivat.
Gilbert saapui todellakin, tuoden Charnyn aavistamat synkät uutiset. Vaikka hän olikin nopeasti hypännyt hevosen selästä, vaikka hän juoksi portaita ylös, vaikka kolmen levottomina odottavan henkilön, kuningattaren, Andréen ja Charnyn, katseet olivat kääntyneet portaille vievää ovea kohti, josta tohtorin olisi pitänyt astua sisään, niin ovi ei auennut.
Nämä kolme ihmistä odottivat silloin tuskan vallassa muutamia minuutteja.
Äkkiä aukeni vastaisella puolella oleva ovi, ja sisään astui upseeri.
"Madame", sanoi hän, "tohtori Gilbert, joka saapui ilmoittamaan kuninkaalle tärkeitä ja kiireellisiä asioita, pyytää saada kunnian päästä teidän majesteettinne puheille, koska kuningas tunti sitten on lähtenyt Meudoniin."
"Pyytäkää häntä astumaan sisään", sanoi kuningatar luoden oveen kovuuteen asti lujan katseen, Andréen peräytyessä niinkuin hänen luonnollisimpana turvanaan olisi hänen miehensä ja nojautuessa kreivin käsivarteen.
Gilbert ilmestyi ovelle.