Viisi-, kuusisataa miestä oli äkkiä tullut ristikon luo, ja kiihoittaen, lykkien toisiaan, he olivat yhdellä voimanponnistuksella kiivenneet aidan yli tai rikkoneet portit. Silloin vartija oli laukaisemalla antanut hätämerkin.
Yksi hyökkääjistä kuoli, ja hänen ruumiinsa virui pihalla. Tämä laukaus jakoi ryöstäjien ryhmän kahtia: toinen tavoitti palatsin hopea-esineitä, toinen ehkä kuninkaan kruunua. Niinkuin suunnattoman kirveen halkaisemana joukko jakaantui kahteen ryhmään. Toinen ryhmä ryntää kuningattaren huoneita kohti, toinen menee kappeliin päin, siis kuninkaan huoneisiin.
Seuratkaamme ensin sitä, joka menee kuninkaan huoneisiin. Olettehan nähnyt meren nousevan suuren vuoksen aikana? Kansanlaine on samanlaatuinen, siltä erotuksella vain, että se hyökyy aina eteenpäin, painumatta taaksepäin.
Kuninkaan suojana olivat ainoastaan se sotamies, joka vartioi ovella, ja upseeri, joka äkkiä tuli etuhuoneesta kädessään peitsi; sen hän oli siepannut hätääntyneeltä sveitsiläiseltä. "Kuka siellä!" huutaa vartija. "Kuka siellä?" Ja kun hän ei kuule vastausta ja laine yhä nousee, huutaa hän kolmannen kerran:
"Kuka siellä!" Ja hän nostaa pyssyn poskelleen. Upseeri käsittää, mitä seuraa laukauksesta kuninkaan huoneistossa. Hän kohottaa pyssynsä, rientää hyökkääjiä vastaan ja sulkee peitsellään koko portaiden leveyden. "Mitä te tahdotte?" huutaa hän. "Mitä te etsitte?"
"Emme mitään", kuuluu useita pilkallisia ääniä. "Päästäkää meidät menemään. Me olemme hänen majesteettinsa hyviä ystäviä."
"Olette hänen majesteettinsa hyviä ystäviä ja julistatte hänelle sodan."
Tällä kertaa ei kuulunut vastausta… Ei muuta kuin synkkää naurua.
Muuan mies tarttuu peitsen varteen, jota upseeri ei tahdo päästää irti. Saadakseen hänet päästämään mies puree häntä käteensä.
Upseeri sieppaa peitsen vastustajansa käsistä, tarttuu molemmin käsin sen varteen kahden jalan päähän tyvestä ja lyö varren täydellä voimalla vastustajansa päähän, halkaisten hänen kallonsa.