"Hänen veljensä", vastasi kuningatar.
"Monsieur", sanoi Ludvig XVI kreiville, "olemme teidän suvullenne niin suuressa kiitollisuudenvelassa, ettemme koskaan voi sitä kuitata."
Kuningatar kohtasi Andréen katseen ja käänsi punastuen päänsä toisaanne.
Hyökkääjät alkoivat iskeä oveen.
"Hyvät herrat", sanoi Charny, "meidän täytyy täällä kestää kokonainen tunti. Meitä on seitsemän. Kuluu ainakin tunti, ennenkuin he ovat meidät surmanneet, jos puolustaudumme hyvin. Tunnin kuluttua täytyy saapua apua teidän majesteetillenne."
Sitten kreivi tarttui isoon kaappiin, joka oli nurkassa. Hänen esimerkkiään seurattiin ja pian oli kasattu röykkiö huonekaluja, joiden lomitse sovitettiin ampuma-aukkoja.
Kuningatar otti molemmat lapsensa syliinsä ja kohottaen molemmat kätensä heidän päänsä päälle rukoili. Lapset tukahduttivat itkunsa ja kyyneleensä. Kuningas meni salin vieressä olevaan huoneeseen polttaakseen muutamia tärkeitä papereita, joita hän ei tahtonut jättää hyökkääjien käsiin.
Nämä iskivät yhä oveen. Tavantakaa näki siitä irtaantuvan kappaleita, kun hyökkääjät iskivät kirveellä ja väänsivät pihdeillä.
Siten saadusta aukosta pistettiin punakärkisiä peitsiä, verisiä painetteja ja koetettiin niillä tuottaa kuolemaa.
Samaan aikaan kuulat lävistivät oven yläosan ja pirstoivat kullatun katon rappausta.