Gilbert katsoi ylöspäin. Hän oli vielä liiaksi voltairelainen uskaltaakseen sanoa: "Jumalan huostaan!"
Kaikki oli selvää. Päätettiin siis, että muuttamatta mitään Pitoun matkasuunnitelmasta, joka näytti lupaavan nuorelle Gilbertille runsaasti viehätystä, he lähtisivät matkaan seuraavana aamuna.
Gilbert olisi voinut toimittaa poikansa Villers-Cotteretsiin niissä kyytivaunuissa, jotka siihen aikaan välittivät liikennettä Pariisista rajalle, tai omissa vaunuissaan, mutta tiedämmehän, miten hän pelkäsi poikansa vaipuvan liian syviin mietteisiin, eikä mikään siinä määrin houkuttele ihmistä niihin vaipumaan, kuin vaunujen vierintä ja jymy. Hän tyytyi siis saattamaan poikaansa Bourgetiin asti ja osoittaen heille edessä olevaa puiden reunustamaa, päivänpaisteista tietä levitti molemmat käsivartensa ja sanoi:
"Lähtekää!"
Pitou läksi siis vieden Sébastienin mukanaan. Tämä kääntyi monta kertaa lähettääkseen lentosuudelmia Gilbertille, joka oli jäänyt seisomaan kädet ristissä rinnalla sille kohtaa, missä pojastaan erosi, ja seurasi häntä silmillään, kuin unelmaa.
Pitou oikaisi koko pitkän vartalonsa. Hän oli hyvin ylpeä osoitetusta luottamuksesta, varsinkin kun sen oli tehnyt siksi huomattava henkilö kuin herra Gilbert, kuninkaan ylimääräinen lääkäri. Niinpä hän valmistautui tunnollisesti täyttämään velvollisuutensa, ollen samalla sekä holhooja että hoitaja.
Hän luotti täydellisesti itseensä. Hän marssi tyynesti kylien läpi, joissa vielä vallitsi kauhu Pariisin tapausten johdosta, sillä olivathan ne niin tuoreita. Olemme kyllä johdattaneet tapaukset jo lokakuun 5 ja 6 päivään asti, mutta muistammehan, että Pitou ja Sébastien läksivät matkalle heinäkuun lopussa tai elokuun alussa.
Pitou oli säilyttänyt päässään kypäränsä ja miekan kupeellaan. Siinä oli kaikki, mitä hän oli voittanut heinäkuun 11 ja 15 päivän tapauksilla. Mutta nämä voitonmerkit tyydyttivät hänen kunnianhimoaan, ja kun hän niiden nojalla kävi mahtavan näköiseksi, takasivat ne hänen turvallisuutensa.
Tämän mahtavan esiintymisen, johon epäilemättä kylläkin vaikuttivat kypärä ja miekka, oli Pitou ilman näitäkin omaksunut. Kun kerran oli ottanut osaa Bastiljin valloitukseen ja ollut taistelussa mukana, tulihan siitä sankarillisen näköiseksi.
Pitou oli sitäpaitsi tullut hiukan puhujaksikin.