Mutta eihän kaikilla olekaan äreää ja julmuuteen asti ahnetta tätiä; eihän jokainen, joka pystyy Gargantuan tavoin nielaisemaan riisissä valmistetun kukon, pysty tarjoamaan vahingonkorvaukseksi kultarahaa. Vielä harvemmin sattuu tällaisille kotiinpalaajille, joista varhaisin on Odysseus, että heillä on päässään kypärä ja kupeella miekka, vaikka muu asu ei ole laisinkaan sotilaallinen.
Sanokaamme suoraan, että Pitoun kypärä ja miekka herättivät hänen kotikaupunkilaistensa huomiota.
Muutamat Villers-Cotteretsin asukkaat, jotka edellisenä päivänä olivat saattaneet Pitouta apotti Fortierin ovelta Soissons-kadun varrelta Pleuxiin täti Angéliquen ovelle, päättivät jatkaa suosionosoitustaan ja saattaa hänet Villers-Cotteretsista Haramontiin. Ja he panivat päätöksensä täytäntöön. Seurauksena tästä olikin, että Haramontin asukkaat, nähdessään tämän, alkoivat oikealla tavalla kunnioittaa kyläläistään.
Totta kyllä, maa-ala oli jo valmiina ottamaan siemenen vastaan. Vaikka Pitou olikin nopeasti kulkenut kylän kautta, oli se tehnyt sittenkin vaikutuksensa. Hänen kypäränsä ja miekkansa olivat jääneet niiden mieleen, jotka olivat nähneet hänet koko loistossaan.
Kun siis Haramontin asukkaat näkivät Pitoun suovan heille uuden käynnin, jommoista eivät olleet voineet toivoakaan, ottivat he hänet hyvin kunnioittavasti vastaan; häntä pyydettiin laskemaan sotaiset merkkinsä syrjään ja istumaan kylän torilla neljän kastanjan alle varjoon, niinkuin pyydettiin Marsia tekemään Tessaliassa suurten voittojensa vuosipäivänä. Pitou suostuikin tähän sitä mieluummin kun hänen aikomuksensa oli jäädä asumaan Haramontiin. Hän suostui siis ottamaan vastaan huoneen, jonka muuan kylän sotaintoisista vuokrasi hänelle valmiiksi kalustettuna.
Kalustuksena oli puuvuode, siinä olkia ja patja, sekä kaksi tuolia, pöytä ja vesiruukku. Tämän kaiken omistaja arvioi kuudeksi livreksi vuodessa, jolla hinnalla olisi saanut kaksi vadillista kukkokeittoa.
Kun vuokrasta näin oli sovittu, otti Pitou haltuunsa uuden asunnon ja tarjosi ryypyn kaikille saattajilleen; sitten, kun sekä tapaukset että omenaviini olivat nousseet hänen päähänsä, piti hän heille asuntonsa ovelta puheen. Se oli suuri tapaus: niinpä koko Haramont kokoontui piiriin oven eteen.
Pitou oli ollut pappiskoulussa ja osasi siis puhua kauniisti. Hän tunsi ne kahdeksan sanaa, joilla kansojen järjestäjät, kuten Homeros heitä nimitti, osasivat tähän aikaan saada joukot liikkeelle.
Lafayettesta Pitouhun oli kyllä pitkä matka, mutta onhan Haramontista Pariisiin myöskin pitkä matka! Tietysti moraalisesti tarkoitettuna.
Pitou alkoi johdannolla, johon apotti Fortier, vaikka olikin vaativainen, olisi epäilemättä ollut tyytyväinen.