Terve, Henrik neljäs! Uljas kuningas!
Rouget de Lisle ei vielä ollut säveltänyt Marseljeesiaan, eivätkä vuoden 1790 liittoutuneet vielä olleet herättäneet vanhaa suosittua "Eespäin vaan"-laulua, sillä olihan nyt vasta vuosi 1789.
Pitou luuli pitäneensä ainoastaan puheen, mutta olikin pannut toimeen vallankumouksen.
Hän astui asuntoonsa, söi palan leipää ja loput Dauphin-hotellista saamaansa juustoa, jonka oli huolellisesti tuonut kypäränsä sisällä; sitten hän meni ostamaan nuoraa ja yön tultua laati metsään ansoja.
Samana yönä Pitou sai ansoistaan kaniinin ja kaniininpojan. Hän olisi tahtonut saada jäniksen, mutta ei tavannut jälkiä. Tämän selitti hänelle vanha sananparsi: Koirat, kissat, jänikset ja kaniinit eivät elä yhdessä.
Hänen olisi täytynyt mennä toiseen kyläkuntaan, joka oli neljän penikulman päässä ja jossa oli runsaasti jäniksiä. Mutta Pitou oli liian väsynyt; jalat olivat edellisenä päivänä tehneet kaiken sen, mitä niiltä voi vaatia. Paitsi viittätoista penikulmaa hän oli neljän viiden viimeisen penikulman matkalla ollut tuskan näännyttämä, eikä mikään voi pitkiä sääriä uuvuttaa niin paljoa kuin se.
Kello yhden aikaan hän toi ensimmäisen metsästyssaaliinsa. Hän toivoi saavansa toisen yhtä suuren aamupuolella.
Hän meni levolle, mutta hänessä oli vielä jäljellä niin suuri määrä kirveltävää tuskaa, joka edellisenä päivänä oli uuvuttanut häntä, ettei hän voinut nukkua kuin kuusi tuntia vuoteensa patjalla, jota sen omistaja nimitti untuvaiseksi.
Pitou nukkui kello yhdestä kello seitsemään aamulla. Kun ikkunaluukku oli jäänyt auki, yllätti aurinko hänet.
Tästä luukusta katseli pari-kolmekymmentä Haramontin asukasta hänen nukkumistaan.