"Tehdäksemme…"
"Tehdäksemme mitä?" kysyi Pitou oikaisten vartalonsa. "Mitä?"
"Tehdäksemme salaliiton", kuiskasi Claude Pitoun korvaan.
"Ahaa! Samoin kuin Pariisissakin", sanoi Pitou pilkallisesti.
Oikeastaan hän pelkäsi tätä sanaa ja sen sanan kaikua metsässäkin.
"No, selitähän", sanoi hän viimein.
"Asian laita on tämä. Tule lähemmäksi, Désiré, sinä, joka olet koko sielustasi salametsästäjä, joka erotat kaikki äänet päivällä ja yöllä, tasangolla ja metsässä, katsohan, onko kukaan seurannut meitä; kuuntele, vakoileeko kukaan meitä." Désiré nyökkäsi, käveli piirissä Pitoun ja Clauden ympäri niin hiljaa kuin susi kiertäessään lammaskarsinaa. Vähän ajan päästä hän palasi.
"Puhu", sanoi hän; "me olemme täällä yksin."
"Hyvät miehet", sanoi Claude, "jokainen Ranskan kunta tahtoo olla aseissa ja toimimassa yhdessä kansalliskaartin kanssa, niinkuin sinä, Pitou, olet sanonut."
"Se on totta", vastasi Pitou.