"Ei, älä pyydä sitä, jos ehdottomasti tahdot ruokaa, sillä otaksun Pariisin julmien hirttäjien syövän kunnon ihmisten lavalla. Ja miten he syövät, oi taivas! Jos tahdot, että heitän sinulle osuutesi veristä lihaa, niin saat sen. Mutta portilla, luukun kautta, niinkuin muinaisessa Roomassa annettiin klienteille."
"Herra apotti", sanoi Pitou oikaisten vartalonsa, "minä en vaadi teiltä ruokaa. Minä ansaitsen kyllä ravintoni enkä tahdo olla kenenkään taakkana."
"Vai niin!" sanoi apotti hämmästyen.
"Minä elän niinkuin kaikki olennot elävät, kerjäämättä ja niiden lahjojen avulla, jotka luonto on minulle antanut. Elän työlläni enkä kai ole kansalaisteni rasitukseksi, koska he ovat valinneet minut päällikökseen."
"Hä?" sanoi apotti niin hämmästyen ja kauhistuen, että olisi luullut hänen astuneen kyykäärmeen päälle.
"Niin, valinneet minut päällikökseen", toisti Pitou tyytyväisenä.
"Minkä päälliköksi?" kysyi apotti.
"Vapaiden miesten joukon päälliköksi", vastasi Pitou. "Hyvä Jumala!" huudahti apotti. "Nyt tuo onneton on tullut hulluksi."
"Haramontin kansalliskaartin päälliköksi", jatkoi Pitou teeskennellen vaatimattomuutta.
Apotti kumartui Pitoun puoleen nähdäkseen hänen kasvoistaan, puhuiko hän totta.