Olemme nähneet, miten Pitou putosi toiveittensa kukkuloilta.
Putous oli syvä. Taivaan tulen iskemä saatanakaan ei voinut pudotessaan syöksyä korkeammalta. Ja saatanasta oli pudottuaan sattunut tulemaan kuningas, mutta Pitousta oli apotti Fortierin kukistamana tullut vain jälleen Pitou.
Millä tavalla hän nyt saattoi esiintyä valitsijoittensa edessä? Kuinka hän nyt, osoitettuaan heille ajattelematonta luottamusta, uskaltaisi sanoa, että heidän päällikkönsä oli vain kerskuri, komeilija, joka kypärä päässä ja miekka kupeella salli vanhan apotin tanssittaa ruoskaansa hänen selässään.
Hän oli kerskaillut onnistuvansa toimessaan apotti Fortierin luona ja sitten epäonnistunut: mikä virhe!
Pitou istuutui lähimmän ojan reunalle, nojasi päänsä käsiin ja mietti. Hän oli uskonut hellyttävänsä apotti Fortierin puhumalla latinaa. Hän oli lapsellisen hyväntahtoisessa itserakkaudessaan kuvitellut houkuttelevansa vanhan Kerberoksen puolelleen kauniiden puheenparsien hunajalla, ja sitten tämä hunaja olikin ollut katkeraa, ja Kerberos oli purrut häntä käteen makeisia maistamattakaan. Täten olivat kaikki hänen suunnitelmansa menneet myttyyn.
Apotti Fortier oli siis tavattoman itserakas. Pitou ei ollut ottanut tätä itserakkautta laisinkaan lukuun. Apotti Fortieria oli Pitoun tietävyys ärsyttänyt paljoa pahemmin kuin vaatimus saada ne kolmekymmentä pyssyä hänen asevarastostaan. Hyväntahtoiset nuoret miehet, silloin kun he ovat hyviä, tekevät aina tämän virheen — uskovat, että toiset ovat täydellisiä.
Apotti Fortier oli siis hurja kuningasmielinen ja erittäinkin ylpeä kielimies. Pitou katui katkerasti, että oli herättänyt hänessä kaksinkertaisen suuttumuksen. Se oli todellakin hänen vikansa, ja hän katui sitä liian myöhään, niinkuin ihminen aina tekee.
Oli siis keksittävä, mitä olisi pitänyt tehdä.
Hänen olisi pitänyt käyttää kaunopuheisuuttaan kuningasmielisyyden ylistämiseksi ja ennen kaikkea jättää sikseen kieliviisautensa. Hänen olisi pitänyt vakuuttaa, että Haramontin kansalliskaarti oli vastavallankumouksellinen, ja luvata, että tämä armeija aikoi auttaa kuningasta.
Ennen kaikkea hänen ei olisi sopinut osoitella, että apotti oli arvostellut hänen koulunkäyntinsä tuloksia liian vähäisiksi. Epäilemättä apotti olisi silloin avannut aarreaittansa ja asevarastonsa, hankkiakseen kuninkaalle voimakkaan sotajoukon ja sankarillisen päällikön avustuksen.