Pitou muisti myös vanhan sananlaskun: "Jos tahdot lemmolta jotakin, sano häntä herraksi."
Hän tuli tästä kaikesta siihen lopputulokseen, että hän, Ange Pitou, oli ollut vain nelijalkainen elukka, ja jotta hän kunnialla olisi voinut palata valitsijoittensa luo, olisi hänen pitänyt toimia juuri päinvastoin kuin hän oli tehnyt.
Kaivellen tätä uutta malmisuonta Pitou päätti joko viekkaudella tai väkivallalla hankkia itselleen aseet, jotka oli luvannut toimittaa suostuttelun avulla.
Yksi keino tuli ensin hänen mieleensä, nimittäin viekkaus. Voisihan salaa tunkeutua apotin asevarastoon ja sieltä siepata aseet, jotka toverien avulla vietäisiin pois. Mutta se oli varkautta eikä kaikunut hyvältä rehellisen Pitoun korvissa. Mitä taas tulee tavaroiden viemiseen, oli Ranskassa epäilemättä vielä hyvin paljon entisiin lakeihin tottuneita ihmisiä, jotka olisivat sitä sanoneet ryöväykseksi tai aseelliseksi varkaudeksi.
Kaikki nämä mietteet saivat Pitoun hylkäämään molemmat mainitsemamme keinot.
Muuten tämä asia koski Pitoun itserakkautta, ja jotta tämä ominaisuus pelastuisi pelistä, ei Pitou saanut käyttää kenenkään apua hyväkseen. Hän alkoi etsiä keinoa, hiukan, itsekin ihaillen sitä uutta suuntaa, johon hänen mietteensä ja henkensä alkoivat kääntyä.
Viimein hän huudahti kuten Arkimedes: Eureka! mikä merkitsee: Olen löytänyt!
Ja tässä se keino, jonka Pitou omin päin löysi varastoistaan. Lafayette oli Ranskan kansalliskaartien ylipäällikkö. Haramont oli Ranskassa. Haramontissa oli kansalliskaarti. Siis Lafayette oli Haramontinkin kaartin ylikomentaja.
Lafayette ei siis voinut suvaita, että Haramontin kaartilta puuttui aseet, koska kaikkialla muualla oli saatu aseet tai aiottiin niitä miehille hankkia.
Päästäkseen Lafayetten luo oli olemassa — Gilbert. Päästäkseen Gilbertin luo — Billot.