"Se on kyllä totta. Ja tuolla metsänreunassa ei teitä siis mikään häirinnyt?"
"Ei mikään."
Taas he olivat vaiti. Muori Billot ja hänen seuralaisensa menivät yhä eteenpäin.
"Kun tuolla tavalla tutkitte, meneekö siihen pitkäkin aika?" kysyi Catherine.
"Toisinaan päiväkausia, neiti."
"Siis", huudahti Catherine, "olitte ollut siellä jo kauan?"
"Hyvin kauan."
"Kummallista, etten tullessani nähnyt teitä", sanoi nuori tyttö.
Ja hän valehteli niin rohkeasti, että Pitou oli melkein uskomaisillaan hänen sanojaan. Mutta samalla hän häpesi Catherinen vuoksi; hän oli rakastunut, siis arka. Näiden omituisuuksien vuoksi hän kävi varovaiseksi.
"Minä kai nukuin", sanoi hän. "Sellaista sattuu toisinaan, kun on tehnyt paljon ajatustyötä."