"Niin, madame, monet ovat tuoneet lapsensa aivankuin kävelyretkelle. Lapset ovat puetut pieniksi kansalliskaartilaisiksi, sillä niin suurella innostuksella on tämä uusi järjestelmä otettu vastaan."
Kuningatar avasi suunsa, mutta melkein samassa hän painoi päänsä kumaraan.
Hänen teki mielensä sanoa jotakin hyvää, mutta ylpeys ja viha estivät häntä siitä.
Gilbert katseli häntä tarkkaavasti.
"Lapsi-raukat!" huudahti kuningas. "Kun he kerran ottavat lapsensa mukaansa, niin he eivät aijo tehdä mitään pahaa perheenisälle. Sitä suurempi syy on johdattaa nuo pienokaiset varjoon. Päästäkää heidät sisään, päästäkää heidät sisään."
Gilbert pudisti hiljaa päätänsä ja näytti tahtovan sanoa kuningattarelle:
"Näin teidän, madame, olisi pitänyt sanoa, sillä tarjosinhan teille siihen tilaisuuden. Lauseenne olisivat kulkeneet suusta suuhun, ja te olisitte sen perustalla ollut kaksi vuotta kansan tosiossa."
Kuningatar ymmärsi tämän Gilbertin mykän puheen ja puna nousi hänen poskilleen.
Hän tunsi menetelleensä väärin, mutta sovittamisen sijasta hän vain katsoi ylpeästi ja uhkaavasti Gilbertiin. Tänä aikana Beauvau kiiruhti viemään kuninkaan määräyksen kansalliskaartilaisille.
Silloin kuului ilohuutoja ja siunauksia väkijoukosta, joka kuninkaan määräyksestä pääsi palatsiin.