Villetteen saapuessaan oli Billot näkevinään suuren loimun kajastavan Pariisissa päin ja huomautti Pitoulle taivaanrannan oudosta punerruksesta.
"Ettekö näe, että siellä on sotilaita, jotka ovat majoittuneet leirituliensa ääreen?" virkkoi Pitou.
"Mitä! Sotamiehiäkö?" sanoi Billot.
"Kun niitä on täällä, niin miksi ei niitä olisi sielläkin?"
Tarkaten oikealle puolelleen Billot näkikin Saint-Denisin tasangolla mustia osastoja, jotka hämärässä liikkuivat eteenpäin; siellä oli jalkaväkeä ja ratsuväkeä. Heidän aseensa välkkyivät toisinaan tähtien himmeässä hohteessa.
Pitou, joka yöllisillä matkoillaan metsissä oli tottunut näkemään pimeässä, huomautti isännälleen kanuunoistakin, joiden pyörät olivat puoliväliin asti vaipuneet pehmeään multaan.
"Oho", sanoi Billot. "Tuolla tapahtuu siis jotakin uutta. Kiirehtikäämme, poika, kiirehtikäämme."
"Niin, niin, siellä palaa tuli", vahvisti Pitou kohottautuen Margotin selässä ylemmäksi. "Ettekö näe kipinöitä?"
Margot seisahtui. Billot hyppäsi maahan ja sanoi lähestyessään sinisiin ja keltaisiin asuihin puettuja sotilaita, jotka olivat leiriytyneet tien varrella olevien puiden suojaan:
"Toverit, voitteko sanoa minulle, mitä uutta Pariisista kuuluu?"