Niinkuin hirret, joita vuolas virta kuljettaa, kohdatessaan sillan ponnahtavat taaksepäin töykkien jäljestä tulevia, niin kohtasi kansan armeija nyt Vendôme-torille osaston kuninkaalliseen saksalaiseen armeijaan kuuluvia sotilaita.
Nämä ulkomaalaiset sotilaat olivat rakuunoita. Kun he näkivät hyökylaineen saapuvan pitkin Saint-Honoré-katua ja alkavan tulvehtia Vendôme-torille, päästivät he viisi tuntia levottomina odottaneiden hevostensa ohjakset valloilleen ja hyökkäsivät täyttä karkua kansaa vastaan.
Paarien kantajat joutuivat ensimmäisen hyökkäyksen uhreiksi, ja kaatuivat taakkansa alle. Muuan savoijilainen, joka asteli Billotin edessä, nousi ensimmäiseksi, otti maasta Orleansin herttuan kuvan ja kiinnittäen sen kepin nenään nosti sen korkealle huutaen: "Eläköön Orleansin herttua!" — jota hän koskaan ei ollut nähnytkään, tai: "Eläköön Necker!" — jota hän ei tuntenutkaan.
Billot aikoi tehdä Neckerin kuvalle samoin, kun toinen ennätti ennen häntä. Muuan nuori neljän- tai viidenkolmatta vanha, niin hienosti puettu herrasmies, että hän varsin hyvin ansaitsi keikarin nimen, oli silmillään seurannut paareja, mikä hänelle olikin helpompaa kuin Billotille, joka niitä sai kantaa, ja heti kun kuva putosi, hyökkäsi hän ottamaan sen.
Maanviljelijä etsi siis turhaan sitä maasta. Neckerin kuva oli jo eräänlaatuisen pistimen nenässä ja asettuen herttuan kuvan viereen kokosi ympärilleen suuren osan kulkuetta.
Äkkiä valaisi leimahdus torin. Samassa kuului pamaus; kuulat vinkuivat. Jokin raskas esine osui Billotin otsaan; hän kaatui ja luuli ensin kuolevansa. Mutta kun hän ei mennyt tainnoksiin eikä, lukuunottamatta kovaa kivistystä otsassaan, tuntenut tuskaa, käsitti hän pian, että hän oli vain haavoittunut, ja päästäkseen selville haavansa laadusta nosti kätensä otsalleen ja huomasi saaneensa vain naarmun ja kätensä olevan täynnä verta.
Nuori mies, joka oli ennen Billotia siepannut kuvan, sai kuulan keskelle rintaansa. Vuotanut veri olikin hänen vertaan. Isku, jonka Billot oli tuntenut, olikin johtunut siitä, että Neckerin kuva oli menettänyt tasapainonsa ja pudonnut hänen päähänsä.
Billot karjaisi puolittain kauhusta, puolittain raivosta. Hän siirtyi loitommaksi nuoresta miehestä, joka vääntelehti kuolemantuskissa. Ympärillä olevat väistyivät samoin kuin hänkin, ja Billotin huudon kertasi joukko; se levisi kuin hautausvalitus, kunnes saavutti Saint-Honoré-kadun etäisimmät parvet.
Tämä huuto oli uusi kapinallisuuden ilmaisu. Uusi laukaus kuului, ja heti tuli joukkoon syviä vakoja, ilmaisten, minne kuulat olivat osuneet.
Vimmastus valtasi Billotin, ja ensimmäisen hetken kiihkossa hän sieppasi kuvan, jonka kasvot olivat veriset, nosti sen korkealle päänsä yläpuolelle ja päästi miehekkäällä äänellään uhkauksia, vaikkakin se vaara oli ilmeinen, että hän voisi saada kuulan rintaansa samoin kuin nuorimieskin, jonka ruumis virui hänen jalkojensa juuressa.