"Entäkö sitten! Eihän Bastiljia voi valloittaa!" vastasi lapsi.
"Mitä sinä siis aiot tehdä, koska olet siitä varma?"
"Aion mennä torille, siellähän taistellaan; ehkä isäni huomaisi minut vankilan ristikkojen takaa."
"Mahdotonta."
"Mahdotonta! Miksi se olisi mahdotonta? Kävellessäni eräänä päivänä koululaisten kanssa, näin erään vangin kasvot. Jos olisin nähnyt isäni yhtä selvästi kuin näin tuon vangin, olisin tuntenut hänet ja huutanut: ole levollinen isä, minä rakastan sinua!"
"Ja jos Bastiljin sotilaat olisivat surmanneet sinut?"
"No, silloin he olisivat surmanneet minut isäni silmien edessä."
"Senkin tuhannen paholaista, Sebastien, sinä olet paha poika, kun menisit surmattavaksi isäsi silmien eteen. Hän olisi kuollut surusta vankityrmässä, hän, jolla ei ole ketään muuta maailmassa ja joka sinua palavasti rakastaa! Sinulla, Gilbert, on toden totta paha sydän."
Ja maaviljelijä ravisti poikaa.
"Niin on, niin on, paha sydän", ulvoi Pitou puhjeten itkemään.