"Me onnistumme", vakuutti Gonchon.
"Niin minäkin uskon. Kokoa siis kolmekymmentätuhatta miestäsi. Minä menen kuvernöörin luo ja vaadin häntä antautumaan. Jos hän antautuu, niin sitä parempi, säästyy verta. Ellei hän antaudu, niin vuodatettu veri tulkoon hänen ylitseen, ja väärän asian puolesta vuodatettu veri tuottaa onnettomuutta. Kysykää saksalaisilta."
"Kauanko viivyt kuvernöörin luona?"
"Niin kauan kuin suinkin, siihen asti, kunnes Bastilji on täydelleen tarkastettu. Kun olen palannut, alkaa hyökkäys, jos suinkin vain on mahdollista."
"Päätetty asia."
"Et epäile minua?" kysyi Billot Gonchonilta ojentaen hänelle kätensä.
"Minäkö!" vastasi Gonchon hymyillen halveksivasti ja puristaen voimakkaan maanviljelijän kättä niin kovasti, ettei sellaista jäntevyyttä olisi voinut luullakaan olevan noin laihassa ja heikossa ruumiissa. "Minäkö epäilisin sinua? Miksi niin tekisin? Milloin vain tahtoisin, virkkaisin vain sanan, tekisin vain viittauksen ja tallauttaisin sinut maahan kuin madon, vaikka olisitkin noiden tornien turvassa, jotka huomenna ovat lakanneet olemasta, vaikka sinua suojelisivat nuo sotilaat, jotka tänä iltana ovat liittyneet meihin tai lakanneet elämästä. Mene siis ja luota Gonchoniin, samoin kuin hän luottaa Billotiin."
Billot oli siitä nyt varma ja meni Bastiljin porttia kohden, puhuttelijansa kadotessa esikaupunkiin ja tuhansien äänien huutaessa: "Eläköön Gonchon! Eläköön kansan Mirabeau!"
"En tiedä, millainen on aateliston Mirabeau", sanoi Pitou Billotille, "mutta ainakin meidän on ruma."