"Kuinka kulloinkin sattuu luonnistamaan, neljä, viisi, kuusi ehkä, ja ansoja voi käyttää useamman kerran, ellei vartija satu niitä löytämään."
"Tuossa on sinulle neljä souta", sanoi täti Angélique, "mene ostamaan messinkilankaa Dambrunilta, ja huomenna saat lähteä jäniksiä pyydystämään."
"Minä menen virittämään ne huomenna", sanoi Pitou, "mutta vasta ylihuomenna aamulla saan tietää, onko niihin mennyt jäniksiä."
"Hyvä on, mene kauppaan."
Messinkilanka oli kaupungissa huokeampaa kuin maaseudulla; tämä johtui siitä, että Haramontin kauppiaat ostivat varastonsa Villers-Cotteretsista. Pitou sai siis kaksi tusinaa silmukoita kolmella soulla. Yhden soun hän toi takaisin tädilleen.
Tämä veljenpojan rehellisyys melkein liikutti vanhanpiian mieltä. Hän aikoi jo lahjoittaa pojalle tämän yhden soun, jota ei ollut käytetty. Pitoun onnettomuudeksi se oli vasaralla takoen levennetty, niin että se hämärissä voi käydä kahdesta sousta. Neiti Angéliquen mielestä ei sopinut heittää pois rahaa, joka voisi tuottaa sata prosenttia, ja hän pisti sen taskuunsa. Pitou oli huomannut liikkeen, mutta ei sitä selvitellyt. Hänen mieleensä ei koskaan juolahtanutkaan, että täti voisi antaa hänelle rahaa. Hän alkoi valmistaa ansojaan.
Seuraavana päivänä hän pyysi neiti Angéliquelta säkin.
"Mitä sillä teet?" kysyi vanhapiika.
"Minä tarvitsen", sanoi Pitou salaperäisesti.
Neiti Angélique antoi pyydetyn säkin, pisti sen pohjalle leipää ja juustoa aamiaiseksi ja päivälliseksi, ja Pitou läksi kiireen vilkkaa metsään.