"Niin juuri. Ymmärrättehän, että jos ukko Lajeunesse, metsänvartija, olisi nähnyt minun kuljeksivan hänen alueillaan ilman säkkiä, olisi hän heti kysynyt: 'Mitä sinä, pikku maankiertäjä, täällä teet?' Ja varmasti hän olisi epäillyt jotakin. Mutta jos hän kysyy minulta silloin, kun minulla on säkkini, niin vastaan: 'Olen tullut silmuja keräämään, vai onko niiden kokoaminen kiellettyä?' — 'Ei ole.' — 'No niin, ellei se ole kiellettyä, ei teillä ole mitään sanottavaa.' Jos ukko Lajeunesse sanoisi jotakin, niin hän olisi väärässä."
"Sen sijaan, että olisit virittänyt ansat, oletkin siis keräillyt silmuja, laiskuri!" huudahti täti Angélique, joka veljenpoikansa varokeinojen takia luuli menettävänsä jänikset.
"En suinkaan, minä viritin ansat kootessani silmuja, joten hän ei mitään tiennyt minun hommistani."
"Eikö hän sanonut mitään?"
"Kyllä hän sanoi: 'Vie terveisiä tädillesi.' Eikö ukko Lajeunesse ole kunnon mies?"
"Mutta jänikset?" kysyi täti Angélique, joka ei voinut luopua aikaisemmasta ajatuksestaan.
"Jäniksetkö? Keskiyöllä nousee kuu, ja minä menen kello yhden aikaan katsomaan, ovatko ne menneet ansaan."
"Minne menet?"
"Metsään."
"Mitä, menetkö sinä kello yhden aikaan yöllä metsään?"