Gilbert vaihtoi Bastiljin muurien kehnäämän vaatekertansa mustaan, hyvin siistiin pukuun, jommoista Kansalliskokouksen kolmas sääty käytti. Sitten eräs hiustenkähertäjä ja kengänkiilloittaja täydensivät hänen ulkoasuaan, ja ajuri vei hänet Saint-Oueniin ulompien bulevardien kautta, jonne päästiin Monceaux-puiston taitse.
Gilbert pysähtyi parooni de Neckerin asunnon eteen Saint-Ouenissa juuri sinä hetkenä, kun Dagobertin tuomiokirkon kello löi seitsemän.
Tässä talossa oli ennen käynyt paljon vieraita; täällä oli nähty yhtäpäätä liikettä. Nyt vallitsi hiljaisuus, jota häiritsi vain Gilbertin vaunujen saapuminen. Talo ei kuitenkaan tehnyt samaa vaikutusta kuin isäntäväen hylkäämät tai epäsuosioon joutuneiden asumukset.
Portit oli suljettu ja piha autio, ilmaisten isäntäväen matkustaneen pois. Mutta missään ei näkynyt surun tai äkillisen lähdön merkkejä.
Linnan eteläisen siipirakennuksen kaikki ikkunaluukut olivatkin avoinna, ja kun Gilbert suuntasi askeleensa sitä kohden, lähestyi häntä paroonin väreihin puettu lakeija.
Silloin sukeutui ristikon läpi seuraava keskustelu:
"Parooni de Necker ei kai enää ole linnassaan?"
"Ei, herra parooni matkusti viime lauantaina Brysseliin."
"Ja rouva paroonitar?"
"Seurasi paroonia."