"Olen, sillä Bastiljia ei ole enää olemassa."
"Mitä, eikö Bastiljia ole olemassa?" sanoi rouva de Staël teeskennellen hämmästystä.
"Ettekö ole kuullut kanuunain pauketta?"
"Olen kyllä, mutta sellainen pauke ei vielä ilmaise mitään."
"Sallikaa minun huomauttaa, että rouva de Staël, parooni de Neckerin tytär, ei tänä hetkenä voi olla tietämättä, että kansa on valloittanut Bastiljin."
"Vakuutan teille", vastasi paroonitar hiukan hämillään, "että isäni lähdettyä en ole kuullut mitään näistä tapauksista ja olen vain surrut hänen lähtöään."
"Rouva paroonitar", sanoi Gilbert, "valtion kuriirit ovat siksi paljon tottuneet käymään Saint-Ouenin linnassa, että näinä neljänä tuntina, jotka ovat kuluneet Bastiljin valloituksesta, ainakin yhden on täytynyt eksyä tänne."
Paroonitar huomasi, ettei hän voinut vastata mitään valehtelematta suoraan. Valehteleminen oli hänelle vastenmielistä. Hän siirsi keskustelun toisaanne.
"Ja mikä saattaa teidät kunnioittamaan minua käynnillänne?" kysyi hän.
"Haluaisin saada puhutella parooni Neckeriä."