"Katsokaahan, rahvas on kyllä sinänsä hyvä… mutta kun sen voima kerran…! Oi te ihmismyrskyt", huudahti tohtori Gilbert, "kuinka heikkoja teidän rinnallanne ovat taivaan myrskyt!"
Necker kävi miettiväiseksi.
"Ikävä, etten saa pitää teitä rinnallani", sanoi hän. "Tarpeen tullen te voisitte olla hyvänä neuvonantajana."
"Teidän rinnallanne, herra parooni, en olisi niin hyödyllinen, en ainakaan Ranskalle, kuin siellä, minne aion päästä."
"Mihin siis pyritte?"
"Kuulkaahan. Valtaistuimen lähellä on suuri valtaistuimen vihollinen, kuninkaan luona suuri kuninkaan vihollinen: se on kuningatar. Naisparka, joka unohtaa, että hän on Maria Teresian tytär, taikka joka ei muista sitä muutoin kuin ylpeilläkseen siitä. Hän uskoo pelastavansa kuninkaan, ja hän syöksee turmioon muutakin kuin kuninkaan, koko kuninkuuden. Meidän, jotka rakastamme kuningasta, jotka rakastamme Ranskaa, meidän täytyy liittyä yhteen ja kukistaa tämä mahti, hävittää tämä vaikutusvoima."
"Tehkää siis niinkuin sanoin teille: jääkää luokseni. Auttakaa minua."
"Jos jään luoksenne, niin meillä ei ole muuta kuin yksi ainoa toimintamuoto; te olisitte minä, minä olisin te. Meidän täytyy erota, ja silloin me painamme kaksin verroin enemmän."
"Ja mihin tällä kaikella pääsemme?"
"Voimme viivästyttää lopputurmaa, mutta emme suinkaan sitä estää, vaikkakin olen varma sellaisesta apulaisesta kuin markiisi de Lafayettesta."