"Sitä parempi, tarvitsen häntä", sanoi kuningas huoaten. "Politiikassa ei saa olla itsepäinen. Uskoo tekevänsä hyvin ja tekeekin pahoin, — toimiikin hyvin, ja oikukkaat tapaukset turmelevat kaiken tuloksen; aikeet olivat hyvät ja kuitenkin huomaa erehtyneensä."
Kuningas huokasi jälleen. Gilbert riensi häntä auttamaan.
"Sire", sanoi hän, "teidän majesteettinne lausuu ajatuksensa hyvin selvästi. Mutta tänä hetkenä on nähtävä selvemmin tulevaisuuteen kuin on koskaan ennen nähty."
Kuningas kohautti päätänsä, ja Gilbert huomasi, että hänen ilmeettömät silmäkulmansa hiukan rypistyivät.
"Sire, suokaa minulle anteeksi", virkkoi Gilbert, "olen lääkäri. Kun vaara on suuri, olen lyhytsanainen."
"Panette siis suuren painon tämänpäiväiselle kapinalle?"
"Se ei ole mikään kapina, sire, se on vallankumous."
"Ja haluatte minun ryhtyvän sovitteluihin noiden kapinallisten, noiden murhaajien kanssa? Sillä hehän ovat väkivalloin ottaneet Bastiljin, ja se on kapinaa; he ovat tappaneet Launayn, Losmen ja Flessellesin, ja se on murhaa."
"Tahtoisin teidän erottavan nämä asiat toisistaan, sire. Bastiljin valloittajat ovat sankareita; Losmen, Launayn ja Flessellesin surmaajat ovat murhamiehiä."
Kuningas punastui hiukan, ja tämä punastus katosi melkein samassa; huulet tulivat kelmeiksi, ja muutama hikipisara kimalteli hänen otsallaan.